Otsikko

Otsikko
kuva: M. Nylund

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Caribia Cup 28.3.2015

Kisamatka Turkuun starttasi aamuvarhain bussikuljetuksen lähdettyä Erältä jo klo 6.30.







Bussissakaan ei ehditty levätä laakereilla vaan pian moottoritielle päästyä alkoi kisakampauksen teko.

Onneksi kännyköissä on taskulamppuapsi
.











Olosuhteet kisakampauksen toteuttamiseen olivat haastavat, sillä Turun moottoritien tunneleiden ansiosta jouduimme toisinaan letittämään pilkkopimeässä. Bussista ulosastuttaessa kampaukset olivat kuitenkin jo kuosissa.







Lilli V
Saavuimme Sokos Hotel Caribiaan hyvissä ajoin ja pian olikin jo virallinen harkka

Harkkasuorituksessa
Harkan jälkeisissä valmistautumistunnelmissa
Lara
Seela




















 Valmistautumisen ja verryttelyn jälkeen kisa sai alkaa. Axorian suoritusvuoro oli tällä kertaa aivan sarjan alussa heti ensimmäisen asemajoukkueen esityksen jälkeen.

Alkuasennossa

Kuvia suorituksesta




Suorituksen jälkeen tuomarit vetäytyivät keskustelemaan ja tuloksia odoteltiin jännittyneinä. Suoritus ei ollut yhtä täsmällinen kuin viime viikolla ja tytöt ylsivät sillä kategoriaan 4. Ilo oli ylimmillään, kun kategorian jälkeen ilmoitettiin joukkueen saaneen elämys bonus! Huippua! 


Oman suorituksen jälkeen tytöt kävivät syömässä ja saivat sen jälkeen rauhassa katsoa muiden joukkueiden ohjelmia ja vaellella hotellin aulassa.

Lauantaina Turussa oli paikalla myös muita Erän joukkueita. Erän ja SC Vantaan yhteistyöjoukkue Elite pre juniors sai ohjelmallaan pisteet 15.23 sekä Elite pre juniors 02 pisteet 14.38. Molemmat kilpailevat ensimmäistä kauttaan 12-14 -vuotiaiden sarjassa. 14-16- vuotiaiden sarjassa kilpaileva Elite juniors taasen voitti kultaa omassa sarjassaan pisteillä 17.40. Hieboa! Onnea kaikille joukkueille!


Minttu, Jessica ja Noora kotimatkalla


Kotimatka alkoi kuuden maissa. Huoltojoukkoina toimineiden äitien puhti oli jo pois mutta tytöt jaksoivat letittää toistensa hiuksia, ottaa valokuvia, somettaa ja laulella keskenään. Nyt parin viikon kisatauko pääsiäisestä johtuen mutta aluekisoissa taas tapahtuu.  Tervetuloa katsomoon!
(Kuvat V.Talvitie)























































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti